Aloitimme kauden rohkeasti kansallisilla estekisoilla. Tampereen seudun pienemmät kisat olivat kortilla alkuvuodesta, tai Lauran "opiskelijamenot" samaan aikaan… Kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja K oli kovassa vedossa. Ennen rataa ei käyntiä meinannut löytyä lainkaan, vaan ainoastaan hölkkää. Vaikka ratsukko ottikin radalla melko laajat tiet, riitti tempo nopeimpaan aikaan, ja ratsukon ensimmäiseen kansalliseen estevoittoon. Hienon päivän kruunasi vielä Kajauksen kaverin Tinurin Tatun voitto 110 cm luokassa ja "tyttöystävän" Piirron Puten sijoitukset molemmissa luokissa.

Kotimaneesin aluekisat eivät sujuneet aivan yhtä hyvin, jos tuloksia katsotaan; viimeisen esteen kolautus ja puomin putoaminen toi vasta 20. sijan metrin luokassa, vaikka aika olikin nopea. Ratsastettavuudeltaan K oli tosin hyvä, mikä on pienemmässä maneesissa tärkeää.

Nyt käännetään takki ja aletaan harjoitella vuorostaan koulukiemuroita... Niihamassa oli aluekoulukisat maaliskuun lopussa, joissa edessä oli HeA lyhytohjelma. Vaikkei sijoitusta tullutkaan, ja aina olisi ollut parantamisen varaa, niin täytyy kuitenkin olla tyytyväinen. Kymmenes sija puoliveristen (kouluhevosten) joukossa on ihan hyvä tulos. Kajaus oli miellyttävä ratsastaa ja oli jopa tohkeissaan, vaikka maneesissa olikin vain muutama hevonen, koska lähdimme kisojen viimeisenä. Ainoa rikko tuli keskiravissa; ainakin K lähti, vaikkakin sitten laukalla. No, lisää treeniä, siinähän se.

(Kuva: Irene Leppäkorpi)

Toukokuun alkupuolella lähdimme Niinisaloon kenttäkisoihin. Ainakin ratsilla oli hyvin jännittynyt olo, edellisistä kisoista oli kuitenkin 1,5 v. Olimme tosin käyneet treenaamassa viikkoa aiemmin maastoesteitä, ja hyvin oli mennyt. K matkusti kisapaikalle Tinurin Tatun kanssa - kaverukset tunsivat yhä toisensa, ja matka sujui hyvin. Kouluverkka venyi turhan pitkäksi hitaiden kisajärjestelyiden vuoksi. Pieniä erimielisyyksiä tuli keskilaukan kanssa, ja K esitti komean pukkisarjan. Onneksi radalla se keskittyi työntekoon, ja teki tasaisen rikkeettömän suorituksen. Toinen tuomari laittoikin meidät sijalle 1, mutta toinen vasta seitsemänneksi. Piste-eroa 18 pistettä. Rataesteillä oli huomattavan paljon tehtäviä - suoria ja kaarevia suhteutettuja nurmipohjalla. Kajaus ei taaskaan meinannut malttaa verryttelyssä, mutta radalla se oli tosi hyvä. Ja koska eläinlääkärilläkään ei ollut mitään huomautettavaa, aloimme odottaa seuraavan päivän maastokoetta.

Maastorata oli helppo, ei edes vettä, vaan ainoastaan yksittäisiä hyppyjä. Jätimme K:n hyvillä mielin nukkumaan ja lähdimme majoitukseen upseerikerholle. Saunan ja legendaaristen makkaraperunoiden jälkeen eräät toimihenkilöt ja kisailijat olivat rentoutuneet muutaman saunaolusen kanssa, ja saimme kuunnella mielenkiintoista keskustelua kouluratsastuksen arvosteluperusteista :) Lisäksi olimme kuvitelleet, että ratsastajat yrittäisivät lahjoa tuomareita, mutta täällä tuomarit tarjosivatkin ratsastajille...

Aamulla karsinasta löytyi nälkäinen, mutta hyvin nukkunut ratsu. Tosin pehmeä hiekkapohja aiheutti hieman päänvaivaa - kun oven eteen oli tullut kuoppa, ei K nähnyt enää kunnolla ulos, ja oli keksinyt seisoa jaban tukiraudalla. Tasapaino ei ollut tainnut riittää, ja toinen etukenkä oli lähtenyt irti. Onneksi Havangan Jussi oli lähellä ja pääsimme neljällä kengällä maastoon. Maaston verkka oli hieman hankalaa, Kajaus kävi niin isoilla kierroksilla, etten voinut laukata kuin hieman - Pelham-jarruista ei ollut kuin ohjaukseen. Juuri ennen lähtöä K keksi vielä, että kun ei kerran pääse eteenpäin, niin mennään sitten taakse, ja ainut suunta oli pukitellen taaksepäin. Myöhästyimme lähdöstä noin viisi sekuntia. Alkuradasta K oli hieman epävarma, mutta muutaman esteen jälkeen se muisti homman nimen. Kaikki esteet ylitettiin virheittä, ja maaliin saavuimme käynnistysongelmista huolimatta melkein 20 sek. etuajassa. Väsynyt mutta onnellinen ratsi haki myöhemmin valkoisen ruusukkeen kansliasta. Kotirutiinit suoritettiin iltasella, K käy aina kentällä piehtaroimassa heti kun tulemme kotiin - nyt se ei edes ehtinyt kentälle asti, vaan kippasi jo kentän laidalle, ja piehtaroi molemmat puolet ainakin kolmeen kertaan.

Menopelejä joka lähtöön...

Kisaputki jatkui heti seuraavana viikonloppuna Jyväskylässä. Kajaus oli palautunut hyvin kenttäkisoista, ja kun vielä hieroja oli tarkistanut sen, lähdimme hyvillä mielin - tosin aamulla kuuden maissa - ajamaan kohti kisapaikkaa. Metrin luokassa teimme puhtaan suorituksen, mutta melko laajoilla teillä, ja se kostautui. Sijoitus jäi puolen sekunnin päähän. Hyvähän sitä on jälkikäteen analysoida "Miksi en ratsastanut paremmin?" ;) No, puhdas ja sujuva suoritus on kuitenkin sijoitusta tärkeämpi, pitkällä tähtäimellä. Hippoksen luokassa puhtaan perusradan jälkeen kymmenen ratsukkoa 20:stä pääsi uusintaan. Päätin jälleen ottaa varman päälle, ja pyrkiä tekemään kunnon teillä hyvärytmisen radan. Se onnistui, vaikka teimmekin vahingossa vielä suunniteltuakin laajemman mutkan. Puhtaan uusinnan teki vain kolme ratsukkoa, ja sijoituimme siis kolmanneksi.

		Seuraavana aamuna herätys oli onneksi hieman myöhemmin, vuorossa oli koulurataharjoitus nimeltä aluekoulukisat. Tarkoituksena oli vain päästä harjoittelemaan kisatilannetta ensi viikonlopun kansallisia varten. Omituinen valmistautuminen - neljä tuntia trailerissa ja kaksi esterataa - toimi jollain omituisella tavalla. K ei ollut parhaimmillaan, mutta saimme tehtyä tasaisen, rikkeettömän suorituksen. Ja yllätykseksi voitimme Helppo A -luokan kymmenen pisteen erolla toiseksi tulleeseen (puoliveriseen kouluhevoseen).
Koulurata Niinisalossa (Kuva: Irene Leppäkorpi)

Seuraavana viikonloppuna ajoimme jälleen Jyväskylään. Tosin herätys ei ollut liian aikaisin: lähtöaika oli illalla klo 20 jälkeen... Luokkana oli Prix de Suomen Hippos He A:0, jota Laura tai Kajaus ei ollut aikaisemmin mennyt. Mutta pakkohan sitä on joskus kokeilla. K oli verkassa hieman tahmea, kentällä ei ollut kuin pari suokkia verryttelemässä; pieni meininki olisi saattanut tuoda lisäpotkua suoritukseen. Itse rata oli ehkä (helppohan on jälleen jälkikäteen arvioida) hieman liian vaikea, koko ajan tapahtui jotain, ja monen siirtymisen valmistelu jäi puolitiehen. Ja se näkyi arvosteluissa. 55,74% ei ole prosentteina häävi, mutta sentään hyväksytty. (Vain alle puolet ratsukoista sai yli 60%.) Kai se on ratsukon ensimmäiseksi radaksi ihan ok suoritus; nyt vaan lisää treeniä. Tallille saavuimme hyvin sujuneen matkan jälkeen vähän jälkeen 23, ja nälkäinen K sai vihdoin iltakauransa.

15.6. ajoimme aamusella Luvialle, missä oli Prix de Suomen Hippos He A:1 -luokka. Lähtijöitä oli jopa 30, ja me starttasimme heti toisena (Kihin Källin ja Vihi-Totin välissä...). Raviohjelma sujui hyvin, mutta takaosakäännökset olivat turhan laajat ja laukka ei pyörinyt riittävästi. Täytyy vielä harjoitella lyhyttä rataa varten, kun on pelkkää kääntämistä. Hieman harmitti keskikäynnin kanssa - Jyväskylän kritiikissä käynti ei ollut riittävän tarmokasta, joten yritin nyt ratsastaa enemmän - ja keskikäynnistä tuli 5 - kiireinen...

Juhannusaatto sujui huomaamatta pakaten sadesäässä tallilla. Lauantaipäivällä Niinisalossa paistoi kuitenkin aurinko - niinkuin asiaan kuului, ja oli jopa kuuma. (Pääsipä hoitotehtävissä ollut Sannakin käyttämään shortsejaan...) Koulurata olisi voinut mennä paremmin, mutta rikkoja ei onneksi tullut. Nyt laukkaohjelma sujui jopa raviohjelmaa paremmin. Kajauksella on tapana lipoa huuliaan keskittyessään, mutta nyt kieli tuli hieman liikaa ulos, ja siitä oli rokotettu kritiikissä. Kahdesta arvostelukohdasta 5 ja kuuliaisuudesta 4 laski kokonaistulosta.		Koulua Niinisalossa, toukokuu 2003. (Kuva: Outi Venho)

Olimme koulun jälkeen neljäntenä, tosin vain kymmenysten erolla. Rataesteet muuttivat tilannetta. Johtava ratsukko pudotti kaksi puomia ja jaetulla toisella tilalla olleet hylättiin tottelemattomuuksista ja satulasta suistumisesta, joten nousimme johtoon.

Maastorata oli helppo, ei edes vesiestettä, vaan ainoastaan pakollinen portti veteen ja kavaletti vedestä. Rata oli selkeä, kaikki yksittäisiä hyppyjä. Jätimme K:n kaivautumaan jabaansa ja lähdimme yöksi kotiin. Aamupäivällä jabasta löytyikin kaikki kulmaraudat esiinkaivettuina, ja itse ballerina tepastelemassa eturaudalla (vaikka olin lapioinut ainakin 40 cm korkean vallin raudan suojaksi). Kengät olivat onneksi yhä jalassa ja Kajaus tyytyväisenä. Maastokoe oli puoli tuntia myöhässä onnettomuuden vuoksi, ja lisäjännitystä toi kuolainvalinta. Lähdin ensimmäistä kertaa varsinivelellä (Baucher) maastoon. Lähtö onnistui tällä kertaa, ja saavutimme edellä lähteneen tamman jo kolmannen esteen jälkeen - rannan laineet olivat pelottaneet joitakin hevosia. Kajaus loikkasi omaan tyyliinsä järveen, eli pitkälle, ja suunnitelma ravista mahdollisimman lähellä rantaa muuttui laukaksi melkein lumpeiden keskellä. Millään esteellä ei ollut ongelmia ja K jaksoi vielä kiihdyttää puolivälin jälkeen. Kuolain toimi pelhamia paremmin, K ei vastustellut sitä, mutta kääntäminen sujui hyvin.

Hoidimme K:n pois ja jäimme odottamaan tuloksia. Tulokset olivatkin ihan oma tarinansa, mutta tiivistettynä: lähdön ja maalin kellot eivät käyneet samaa aikaa, ja ensimmäiset tulokset eivät pitäneet paikkaansa. Niiden mukaan K olisi ottanut 42 sek yliaikaa, kun vappuna ihanneaika alittui 20 sekunnilla. (Kaikki helpon, ponien ja suokkien ratsukot olisivat ottaneet yliaikaa...) Kun virhe huomattiin, ja ajoista vähennettiin minuutti, niin K alitti ihanneajan 18 sekunnilla, ja oli voittanut luokan. Eli kannatti kuitenkin jättää juhannusriennot väliin, ja nauttia aurinkoisesta Niinisalosta

Korpilahden esteluokassa ratsi hukkasi tien ja epämääräisen lähestymisen vuoksi puomi putosi. Kuumasta kelistä huolimatta K kyllä oli vedossa.

Koulurata Kiuruvedellä.		Kiuruveden kenttämestaruudet olivat vuorossa seuraavana viikonloppuna. Pitkän ajomatkan (5h) ja kuuman kelin vuoksi saavuimme paikalle jo torstai-iltana. Kävin illalla vielä hieman keventelemässä, kun keli hieman viileni ja sitten majoittauduimme asuntovaunuun. Perjantain koulukokeen verryttely ei sujunut oikeastaan mitenkään, oliko kuuma keli väsyttänyt hevosen vai mikä? Radalla se kirjaimellisesti kokosi itsensä, ja esitti verkkaan verrattuna erittäin hienon suorituksen. Pientä vastustelua oli vain toisessa laukkavoltissa, muuten virheitä tai rikkoja ei ollut ja muoto pysyi tasaisena.
Koulun jälkeen olimme toisena, 65,22 %:lla. Maiju ja Ponuveikko johtivat selvästi yli 70 %:n tuloksella. Kisajärjestelyt toimivat Kiuruvedellä hyvin ja yleisöstäkin oli huolehdittu - Puolustusvoimien sotilassoittokunta esitti kuviomarssin joka päivä - oli siinä hevosilla ihmettelemistä, kun ammuttiin sarjatulta... Myös jaba-alueelle oli tehty pesukarsinat, jotka näin 30 asteen helteellä olivat ahkerassa käytössä. Tällaisissa kolmipäiväisissä kilpailuissa vapaa-aikaa on vaikka kuinka, ja tiimimme (valmentaja-Salla, hoitaja-Leena ja Laura) käytti sen yleensä häiriköimällä asuntovaunualueella :) Väsyneenä keksii hyvin outoja juttuja, mutta hauskaa oli!		Kahdeksikon lisätty käynti pitkin ohjin.
Lauantain rataestekoe 105 cm.		Lauantaina oli rataestekoe. Rata ei ollut vaikea ja verryttelyn vilinä ja vilske sai K:n hyvin meininkiin. Muutama kolautus tuli, mutta onneksi yksikään puomi ei pudonnut. Kärjen järjestys ei muuttunut, mutta kolmannella sijalla oleva Jaapeli pudotti puomin, ja kasvatti eroa Kajaukseen. Esteradalla nähtiin monenlaisia suorituksia, virhepistet vaihtelivat nollan ja 28 välillä. Lauantai-iltana kävelimme maastorataa muutamaan kertaan. Suurin osa oli nurmipohjalla, mutta reitti kulki myös kentän läpi ja pari kertaa tien yli.
Ensimmäisenä esteenä oli pieni tukki, josta tien yli kentälle taloesteen yli coffinille, jossa oli vain hauta ja tukki. Kiipeäminen mäkeen ja kolme porrasta alaspäin, risueste tasaisella, tien yli, 180 asteen käännös takaisin ja vesieste: kiipeäminen saarekkeelle, liputettu alashyppy rutakkoon ja veden jälkeen tukki. Kaarros toiselle pellolle, ylämäessä "tukkipino", pitkä laukkapätkä, kapea pysty, lisää laukkaa ja sitten mielenkiintoinen tehtävä: pitkän laukkaamisen jälkeen 180 asteen tiukka kurvi, pari askelta ja heti leveähkö hauta, suhteutettu väli ja tukki. Laukkaa, banketti, nopeasti kulmaeste, pitkä laukkapätkä ja viimeisenä olkipaalieste. Mietimme mahdollisia ongelmapaikkoja, ja pidin hieman arveluttavana rutakkoon hyppäämistä, portaita ja tiukkoja kurveja. Itse esteet eivät näyttäneet isoilta tai pahoilta, ja K:lla ei ole ollut tapana tuijotella mitään. Heräsimme hyvillä mielin sunnuntaiaamuna. Päätin käydä jo aamupäivällä pienellä kävelyllä, mutta K oli jälleen puuhastellut; vasen etukenkä oli puoliksi irti. Ja taas kengittäjälle... K:ta olisi hieman kiinnostanut kengityspajassa ollut pukki ja paikallapysymisestä ei meinannut tulla mitään. Pääsimme siis lopulta kävelylle. Päätimme ottaa erittäin lyhyen verryttelyn, sillä lämpötila pysytteli yhä kolmenkympin tienoilla, mitä nyt lievä tuulenvire hieman viilensi. Verryttely oli kaltevalla pellolla, jossa oli pään kokoisia kivenmurikoita siellä täällä. En päässyt ottamaan yhtään karautuspätkää, mutta esteet, käännökset ja jarrurukset menivät hyvin. Ennen starttia kastelimme K:n haalealla vedellä, mutta ei se kauan viilentänyt. K täpisi normaaliin tyyliinsä ennen starttia, mutta kun lähtömerkki annettiin, se ei lähtenytkään vetämään kohti estettä, vaan jarrutti koko matkan. Kannustuksella se kuitenkin ylitti tukin ja hiekalle päästyään kiihdytti vauhtiaan. Myös taloestettä se kyttäsi mutta hyppäsi. Coffinille taisin jäädä liikaa etukenoon ja K:n yllättävä jarrutus siirsi painopistettä vielä enemmän eteen. Ja K pysähtyi tuijottaen haudassa ollutta vesimattoa. Ratsilla meni pasmat ihan sekaisin, mutta uudella lahestymisellä K ylitti esteen, vaikkakin yhä epävarmasti. Portaat menivät hyvin, mutta tiukka kurvi ennen vesiestettä meni pitkäksi ohi hiekkaluiskan ja K epäröi hetken rutakkoon menoa. Niinpä saarekkeelle kiipesimme käynnissä, jossa ei ollut tarpeeksi eteenpäinpyrkimystä alashyppyyn. K tuijotti vesikasveja, otti pari askelta taaksepäin ja pudottautui - saldona toinen kielto. Radan alkumutkien jälkeen laukka alkoi vetää normaalisti, ja ratsi pystyi lopettamaan eteen puskemisen. K laukkasi vihdoin itse. Loppurata oli oikein onnistunut. Tiukka kurvi ennen hautaa meni aivan suunnitelmien mukaan, ja vaikka ratsi hukkasi jalustimen banketilla, K hyppäsi kulman ihan itse. (Harjasta kiinni ja yli...) Viimeisellä laukkasuoralla se lähes lensi ja vain kiri vauhtiaan. Ehdottomasti radan paras hyppy tuli viimeiselle esteelle, ja niinkuin alakuvasta näkyy, K oli jälleen elementissään.

Sunnuntain maastokokeen saapuminen maaliin.

Hopea muuttui 15. sijaan kahdella kiellolla ja 33 yliaikasekunnilla. Hieman jälkispekulointia, niin turhaa, mutta kuitenkin... (Kotimatkalla oli aikaa vaikka kuinka...) Sääntöjen vastaisesti maastoradan oli saanut hypätä vielä keskiviikkona ennen kisoja. (Maastorata on suljettava viimeistään viikkoa ennen kilpailua.) Muutama sijoittunut ratsukko oli tämän käyttänyt hyväkseen. Ja niin olisi kannattanutkin. Laura ja K ovat aikaisemmin kilpailleet vain Niinisalossa, ja käyneet kerran harjoittelemassa Ypäjällä ja Ruovedellä. Eli lisää harjoitusta ja uusia ratoja pitäisi saada alle. Pakko sanoa. Harmitti ja paljon. Katso muutama pätkä kilpailusta videolta.

Sh-palkintojenjako: Maiju Mallat - Ponuveikko TRS, Anna Kärkkäinen - Jaapeli TRS ja Päivi Manninen - Hermu PRP-72

Elokuun alussa ajoimme Luvialle hyppäämään 110 cm luokan. Kuskia hieman hirvitti "isot" esteet. K ei niitä kuitenkaan vieroksunut, vaan lähti radalla trippelille askelta liian kaukaa. Leijonaloikka ei riittänyt ja takapuomi putosi (ja melkein ratsikin). Seuraavat esteet sujuivat hyvin, mutta yhtäkkiä K jarrutti tiukan kurvin jälkeen olleelle muurilaatikkopystylle. Ja taas kuski meinasi pudota. Toisella yrityksellä este ylitettiin, mutta kuski oli sen verran pyörällä päästään, että luuli radan loppuvan seuraavan esteen jälkeen - ja laukkasi hienosti vikan pystyn ohi - teki ympyrän ja hyppäsi sen... Eli siinä tuli ratsukon ensimmäinen hylky, kiitos kuskille...

Seuraavana viikonloppuna Kajaus ja kaveri-Tatu kisasivat Porissa. K:n hoitotiimi oli ties missä, ja Tatun hoitajat lupasivat autella meitäkin. Koska ratsilla oli pieniä paineita edellisen viikonlopun mokailun takia, K hyppäsi myös aluemetrin ennen suokkiluokkaa. Vaikka Porin kenttä on pieni ja oudon mallinen, K oikeastaan kuskasi kuskia koko radan, ja puhtaasti. Sai ainakin pitää kunnon tuen esteitä kohden... K oli nopein suokeista ja sijoittui seitsemänneksi.

Ratamestari-Larsen oli rakentanut kaikista suhteutetuista väleistä omituiset. Rataa kävellessä kaikilla ratseilla oli laskettuna eri metrimäärä... Totuus oli jossain 22,5 metrin paikkeilla (vrt. 21 tai 24 m). Kympin luokassa oli monta samaa tehtävää. K lähti suhteutetun ekalle pystylle liian kaukaa, pudotti sen ja ratsi ohjat. Seuraavalla okserille K tekikin tenän. Askel ei sopinut mitenkään kohdalleen. Paremmalla lähestymisellä este ylittyi ja loppurata meni hyvin. Pari virhepistettä tuli vielä yliajasta.

Treenasimme kotona lisää isoja esteitä, ja K hyppäsi kaiken hienosti. Muurikin oli mittauksen jälkeen 120, eikä tehnyt mitään ongelmia (Paitsi että K hieman liioitteli hypyn koossa ja taas oli ratsi pudota...). Laura lähti hyvillä mielin perjantaiaamuna ajamaan kohti Ylistaroa. (Työkiireiden vuoksi hoitaja-Laura tuli junalla illalla perässä...) Perjantain metri onnistui hyvin, K kävi todella kuumana, ja teki puhtaan radan, mutta Laura otti uusinnassa hieman liian pitkän tien, ja tulos oli eka ei-sijoittunut.

Lauantaiaamun metrin luokan verkassa K hyppäsi hyvin ja alkurata meni todella hienosti. Se eteni, mutta yhtäkkiä veti liinat kiinni muurille. Laura ajatteli tehdä hyvän uuden lähestymisen, kyllähän K hyppää viimeistään, kun on nähnyt esteen. Mutta ei. Uusi niittaus ja este ylittyi vasta kolmannella kerralla. Omituista, sillä K ei tunnetusti kyttää erikoisiakaan esteitä, ja tämän, vaikkakin kaarevan muurin, se oli hypännyt monta kertaa viime vuonna.

Laura oli lievästi sanoen pettynyt, ja mietti pitkään, starttaako ollenkaan Hippoksen 110 cm luokkassa. Tytteli lupasi auttaa, ja vaikka rata ei ollutkaan helppo, on K hypännyt sellaisia aiemminkin. Kyse olikin enemmän siitä, saako ratsi koottua päänsä ja unohtamaan edellisen radan. Laurat kävivät K:n tarkkaan läpi, mutta päällisin puolin, se ei näyttänyt olevan kipeäkään, vaikka tällainen käytös radalla ei ole sille tavallista. (Viime vuonna, kun se kielsi, selvisi myöhemmin, että se oli kipeä...) Koska verryttelyssä K kävi tavalliseen tapaan kuumana ja hyppäsi hyvin, Laura päätti startata. Eka pysty meni hyvin, mutta jo tokalle pystylle se jarrutti jo kaarteessa ja kielsi. Laura lähestyi uudelleen ja K hyppäsi, mutta koska K oli radalla niin outo ratsastaa, Laura keskeytti.

Pakkasimme kamat ja hepan ja lähdimme ajamaan kotiin. Ja heti alkumatkasta Laura soitti hieroja-Tuulalle, jos hän voisi kuitenkin tarkastaa K:n, ettei se vain kuitenkin olisi kipeä.

Torstaina Tuula tuli, ja käski varaamaan ajan klinikalle. Vaikka K ei ollut ontunut yhtään, tai siinä ei ollut puolieroa tai edes epäpuhtautta, sen molemmat takaset olivat kipeytyneet, ja ne olivat luultavasti kipeyttäneet oikean etusen. K sai klinikka-ajan reilun viikon päähän, ja sen välin se vain käveli.

Klinikkaretki. K:ta taitaa hieman jännittää klinikalla, sillä sillä seisoi koko ajan (myös rauhoituksessa). Se saikin heti tujauksen, ja turha kikkailu loppui. Vasemmasta takavuohisesta löytyi sidekudospaksuuntuma, ja vuohinen kuvattiin ja hankkari ultrattiin. Onneksi molemmat olivat kunnossa ja patti vain hankkarin pinnassa. Tällainen vamma on luultavasti syntynyt kolhusta, jonka on täytynyt olla melkoinen. Vasenta takasta varoessaan oikea jalka oli rasittunut ja kehittänyt polveen pientä tulehdusta. Niveltä ei tarvinut piikittää, vaan sen pitäisi tulla kuntoon tulehduslääkkeillä. Lisäksi K oli ilmeisesti aamulla lyönyt silmänsä, joka vaati omat lääkkeensä. Otimme samaan syssyyn vielä flunssapiikinkin, kun kerran saimme viikon käyntiä... Jatkohoitona kolme viikkoa lihaskuntotreeniä (Kolmen k:n ohjelma: kouluratsastusta, kiipeilyä ja kahlausta :), jonka jälkeen pikkuhiljaa esteitäkin.

Onneksi ei ollut pahempaa. Mutta taas huonoon aikaan. Toisaalta olisi ehkä pitänyt huomata aikaisemmin, että jotain oli vialla. Mutta kun hevonen on täysin normaalin oloinen, ja hyppää harjoituksissa mitä vain... Kovapäinen kun on. :)

Lihaskuntotreeni alkoi kevyellä koulutyöskentelyllä, johon sopi hyvin kotikisat (aluemestaruus), jossa oli uusi He B:3 -ohjelma, joka tosin oli lähempänä helppoa C:tä kuin B:tä. Eipä K vielä kovasti ollut taipuisa, mutta sen verran vetreä, että uskaltauduimme mukaan. Olin ehtinyt ratsastaa viikon verran kolmen viikon kävelyn jälkeen. K oli hyvin kärppänä, kun kotikenttä oli täynnä vieraita... Mutta jaksoi keskittyä ja kantaa itsensä sen neljä minuuttia. Ensin vartin verkka melkein eteen alas, ja radalle, jossa K päätti itse nostaa muodon normaaliin. Radalla oli pitkästä aikaa mukavaa, sai vain istua ja antaa hevosen tehdä työt. Tulokseksi 64,79%, joka ei riittänyt terävimpään kärkeen, mutta kuitenkin viimeiseen sijoitukseen.

Kun isoihin kisoihin ei ollut vielä asiaa, päätimme osallistua TRS-mestaruuksiin. Sh-ohjelmana oli tylsä He B:0, ja päätimmekin mennä "Kaksoismestaruuden" (este ja koulu) He B:3 -ohjelman. Taso oli melko kirjava. Saimme samat prosentit kuin viikko sitten, 64,79%. Toiseksi sijoittuneella olikin sitten 36 pistettä vähemmän. Mutta tasoitusta antoi se, että K ei ollut hypännyt yhtään estettä sairasloman jälkeen. Sunnuntaina oli estekoe, 90 cm taitoarvostelulla. Verkassa K ei oikein meinannut innostua millään. Radalla vauhti sitten kiihtyikin mukavasti loppua kohden. Ratsi ehti käyttää kaikki ääniavutkin yrittäessään rauhoittaa vauhtia... Tuomareita oli kolme, mutta arvostelut olivat samansuuntaiset: ratsi hyppää hevosenkin puolesta :) Kiitoksia tuli tasaisesta suorituksesta.

K sijoittui luokassa kolmanneksi Juuli Kontion ja Pajunojan Laurin jälkeen, ja sai hopeaa TRS:n tyylimestaruudessa. Voitto tuli TRS:n kaksoismestaruudesta, ja punainen fleece-loimi. Emme osallistuneet Sh-mestaruuteen, koska taso on ollut turhan matala ja halusin hypätä niin vähän kuin mahdollista näin pian sairasloman jälkeen.

Vuoden viimeiset kilpailut olivat Niihaman maneesissa marraskuun alussa. Päätimme startata myös alueluokassa, kun hyppääminen oli jäänyt melko vähiin. K on kyllä aina valmis, mutta ratsi on tainnut tulla vanhaksi, kun väittää kaikkien esteiden olevan kauhean isoja... Lauantain 90 cm meni hyvin, vaikka ratsu tuntuikin oudolta - laukan nostettuaan se kyttäsi kaikkea - vaikkakin hyppäsi esteet puhtaasti ja riittävän kovaa sijoitusta varten.

Sunnuntain metrin luokassa meno oli normaalimpaa. Lähestyminen trippeliltä porttiokserille ei onnistunut, ja saimme yhden kiellon. K ylitti esteen toisella kerralla varmasti ja suoritti loppuradan virheittä. Tältä kaudelta opimme sen, että täytyy treenata esteitä tasaisesti läpi talven. Viime talvena saattoi tulla kuukaudenkin taukoja suunnittelun puutteesta, joka näkyi suorituksissa. Siis harjoittelemaan!