Talvikausi harjoiteltiin ahkerasti valmentajien ohjauksessa ja keväällä näytti oikein hyvältä. Ensimmäiset kansalliset hallikilpailut menivät kuitenkin penkin alle. Edellisenä viikonloppuna kotimaneesissa olleissa aluekilpailuissa K oli mennyt puhtaan 110 cm radan ja "joutui" korotettuun uusintaan. Suuri valkoinen 120 cm okseri aiheutti ratsastajassa rimakauhun ja johti hylkäämiseen. Huonohan siltä pohjalta on lähteä pitkästä aikaa isoihin kilpailuihin. Molempien itsetunto oli turhan alhaalla. Niihaman saalis olikin virhepiste-ennätys, 33 vp metrin luokasta, onneksi 110 cm sujui jo paremmin. Toisaalta nyt ainoa suunta oli ylöspäin…

Seuraavat kansalliset estekisat Porissa sujuivatkin jo entiseen malliin. Pikkuluokasta tuli puhdas rata ja voitto (A.1.0), ja Prix de Suomen Hippos 110 cm:stä kuudes sija. Kotiinpaluumatkalla Kajaus päätti kuitenkin toimia oman päänsä mukaan, ja hyppäsi heti lähdettäessä trailerin etupuomin yli. Kova kolina havahdutti Lauran ja varakisahoitaja Sannan, ja siellähän K killui puomi nivusissa ja näytti lähinnä säälittävältä. Onneksi traileria ostettaessa ehdoton vaatimus oli sisäosien helppo purkaminen. Niinpä tilanteesta selvittiin muutaman miehen avustuksella. Kun K saatiin kopista ulos, se oli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja siirtyi syömään ruohoa. Onneksi Kajaus ei saa missään tilanteessa paniikkia, vaan osaa rauhassa odotella apua. Joskus sitä toivoisi normaalia, rauhallista kisamatkaa…

Heinäkuussa kävimme kahtena viikonloppuna Kausalassa, ensin koulukisoissa, joista tuli kaikkien yllätyksenä voitto suomenhevosten helposta A:sta. Toisena Sari Leppänen - Ruutun Ruksi ja kolmantena Marko Björs - Sutenööri. Seuraavana viikonloppuna hyppäsimme pari esteluokkaa hyvällä menestyksellä, ja se toi uskoa lähteä Ylistaroon Suomenhevosratsastajien estemestaruuksiin viikon kuluttua.

Ylistaron kisojen järjestelyt ovat aina sujuneet nappiin, saimme rauhallisen jaban ja ilma oli aurinkoinen lähes koko viikonlopun. Myös varahoitaja-Leena pärjäsi K:n kanssa oikein hyvin. K:n vikana on ollut hidas syttyminen, se on aina parempi toisella radalla, kun on päässyt fiilikseen mukaan. Nyt sitä ongelmaa ei ollut, edes väsymys ei alkanut painaa, vaikka luokkia oli kolmen päivän aikana viisi. Turha pudotus ensimmäisessä osakilpailussa aiheutti 10 "virhepistettä".

Seuraavasta 110 luokassa vastaan tuli mm. kolmoissarja, ratsukon ensimmäinen tässä korkeudessa. Pari turhaa pudotusta muuten aika tekniseltä radalta. Sunnuntai-aamuna K hyppäsi myös metrin, ja hävisi harmittavan alle sekunnin Minna Nikmolle ja Jemulle.

Itse viimeisessä osakilpailussa ensimmäisellä kierroksella Kajaus kopautti jälleen yhden puomin, mutta toisella 120 kierroksella se näytti leijonan sydämensä ja hyppäsi puhtaan radan. Tämä oli muuten ratsukon ensimmäinen 120 rata, ja täytyy myöntää, että isolta näytti, tasaokserit olivat varmasti täysmittaisia. Viimeisissä alkutervehdyksissä K ei malttanut edes seistä paikallaan, aikaisemmin radalle on voinut kävellä pitkin ohjin. Kajauksen itseluottamus on lähes rajatonta, tosin yksin se ei hyppää, kuskin on tehtävä yhteistyötä sen kanssa. Silloin kun yhteistyö on kunnossa, K tekee varmasti kaikkensa miellyttääkseen. Lopputuloksissa K oli kuudes ja yksi niistä kuudesta suomenhevosesta, jotka hyppäsivät 120 cm virheittä.

Kouluradalla Pohtiolammella. (Kuva: Sanna Iso-Antila)

Loppukesästä Kajaus osallistui enimmäkseen koulukisoihin, sillä estekilpailuita ei ollut. Valinta oli siis helppo. Sijoituksia ei enää tullut, muutama sijoituksen häviö yhdellä pisteellä, mm. Tampereen avoimesta helposta A:sta. K piipahti myös TRS:n mestaruuskilpailuissa voittaen suomenhevosten este- ja koulumestaruuden ja ollen tyyliluokan ja yhdistetyn kilpailun toinen.

Koska muitakaan kilpailuita ei ollut, ja K oli täydessä terässä, kävimme muutaman kerran verestämässä muistia Niinisalon maastoesteillä. K on aina ollut elementissään maastoesteillä, ja valmentajan antaessa luvan ilmoittauduimme Suomenhevosten kenttämestaruuteen.

Kouluosuuden ratana oli nivelluokka FEI:n kenttäkilpailuohjelma poneille 1997. Keskiarvoksi tuli 6,8 ja selkeä johtopaikka. Apuna oli osaltaan kilpailurutiini myös koulukisoissa. Rataesteet olivat nurmella, jolla K oli hypännyt edellisen kerran muutama vuosi aikaisemmin. Estekorkeus oli vain 100 cm, ja vaikka jokainen lähestyminen ei mennyt nappiin, niin K ylitti nekin puhtaasti. Eläinlääkärilläkään ei ollut mitään sanomista, taisi kysellä vain onko K:lla ravitaustaa…

Kun Laura kiersi Sallan kanssa maastoesterataa, K harrasti normaalia järjestyspoliisin tointaan jabassaan ja huuteli kaikille ohikulkijoille. Maastorata oli lyhentynyt ilmoitetusta melkein puoli kilometriä, mutta siihen oli saatu monenlaisia tehtäviä, joista Laura piti vaikeimpana reitin löytämistä puiden väleistä. Radankävelyssä ohjeet kuuluivat jotensakin näin: "Tässä on este no 5 ja tuolla kaukana on este no 6, reitin voitte valita itse…".

Sunnuntaina Kajaus käveli nätisti maastoradan lähtöpaikalle, mutta kuullessaan muiden laukkaamisen äänen, ainoa käytössä oleva askellaji oli "täpinäravi" tai laukka, mielellään mahdollisimman lujaa. Onneksi suussa oli nivelpelhamit, tosin ei niilläkään pysty radalla Kajausta pysäyttämään, puolipidätteet menevät kuitenkin läpi ja kääntäminen sujuu. Kajaus suoritti kaikki esteet virheittä ja Laurakin löysi oikeat reitit. Metkoilla mutkilla K yritti ensin hypätä yhden askeleen välin innarina, mutta kiipesi kuitenkin banketille. Maaliin ratsukko saapui runsaat neljä sekuntia ennen ihanneaikaa, ja Kajaus vei siis suomenhevosten kenttämestaruuden säilyttäen johtosijansa loppuun asti.

Toiseksi tuli Carita Ijäs Antin Pokulla ja kolmanneksi Minna Nikmo Hemmo-Pojalla. Palkintojen jako oli niinisalomaiseen tapaan keskellä metsää, ja onneksi kyse oli suomenhevosten mestaruudesta - ja Laura säilyi kasteetta. Järven vesikin olisi ollut turhan viileää syyskuun lopulla.