Tulikipuna neljävuotiaana 2009.

 

 
 

Kipsu, joka on ollut emänsä hiekkaähkyn takia koko ikänsä reilusti normaalivarsan kehitystä jäljessä, sai luvan opetella ratsun ammattia vasta alkuvuodesta 2009. Kävin helmikuussa Virroilla, ja pääsin ensimmäisten joukossa käymään selässä. Pieni talutuskierros pihassa sujui ongelmitta. Myöhemmin keväällä Kipsua on ratsastanut Minnan oppilas Miia, sillä pienikokoinen ruuna tarvii myös pienen ratsastajan.

 

Tulikipuna 4 vuotta.

Kipsu on käynyt keväällä myös Harjulan Erkin työhevosopissa. Sen voikin tavata kesällä Koveron perinnetilan työhevosnäytöksissä Seitsemisen kansallispuistossa.

Keväällä Kipsu osallistui myös Perhon laatuarvostelukarsintaan 16.5.2009. Tarkoituksena oli saada varsalle kokemusta, vaikka ratsutus ei tietenkään voinut olla samalla mallilla kuin normaalien neljävuotiaiden. Hevosen ehdoillahan täytyy mennä.

Matka Perhoon sujui hyvin, vaikka tietyöt hidastivat matkaa.




Ensimmäisenä oli vuorossa irtohypytys. Tämä oli Kipsun ensimmäinen kerta maneesissa, ja kiinnostavampaa näytti olevan oudot hajut. Reippaan kannustuksen kanssa tehtävä saatiin suoritettua, vaikka varsa olikin hieman ihmeissään tilanteesta. Minna sopi tuomarin kanssa, ettei estettä nosteta täyteen mittaan, jottei varsalta vaadita liikaa kerralla.

Videonpätkä
(Paikalla ollut kuvaaja laittoi kaikista varsoista videot Youtubeen.)



Tulikipuna hyppää
(Pysäytyskuva videolta.)

Ratsastuskokeessa jo hieman väsynyt pikkuratsu ja ensimmäistä kertaa varsaa esittänyt Miia eivät saaneet näytettyä osaamistaan kunnolla. Kotona onnistuneet laukannostot katosivat, mutta Minnan ohjeiden avulla nekin saatiin esitettyä. Tulikipuna 4 vuotta.

Samassa arvosteluryhmässä olleiden jättikokoisen evjohtotähteläisen ja lihaksikkaan karlhemminkiläisen rinnalla Kipsu näytti lähinnä kaksivuotiaalta, mutta minkä kehityshäiriölle mahtaa. Arvoisteluissa Kipsu oli viimeinen, mutta monta kokemusta rikkaampi. Kipsun ammatiksi tulee opetushevonen, jolle on kullanarvoista saada erilaisia kokemuksia ja nähdä, että se on rauhallinen uusissa tilanteissa.


R.T. Kajaus on tarjolla jalostukseen.
Yhteydenotot omistajalle.

 
       


Etusivu | Ajankohtaista | Historia | Kilpailut
Suku | Linkit | Yhteystiedot | Vieraskirja
© Laura Leppäkorpi