Taika Tami

Vesorilainen Soman Varjo varsoi aikaisin aamulla 30.6.2007. Nokialla laitumelle suurikokoisen terveen orivarsan. Varsa oli hyvin reipas ja rohkea. Kävin katsomassa pikkupoikaa jo syntymäpäivänä ja kameran kanssa kahden vuorokauden ikäisenä. Varjo hoiti poikaa kokeneen äidin ottein.




Taika Tami syyskuussa 2007

Kävin heinäkuussa katsomassa Tamia ja Varjoa laitumella, jossa ne olivat vuonohevostamman ja sen tämänkesäisen orivarsan kanssa. Kameraa ei valitettavasti ollut mukana.

Syyskuussa oli hieno aurinkoinen päivä, ja suuntasimme Pinsiöön. Tami oli juuri ollut kävelylenkillä emänsä kanssa. (Tai siis Varjo käveli ja Tami oli karauttanut ympärillä.) Tami olisikin halunnut keskittyä syömiseen, eikä liikeidensä esittelyyn. Saimme kuitenkin nähdä pienet näytteet.

Tamin varsakarva oli jännä, ei ollenkaan pörröinen niinkuin useilla, vaan tiheä ja silkinpehmeä, tummempi väri alkaa jo näkyä. Tamilla ei ole sukkia, mutta läsi ja pilkku alahuulessa.

 

 

       

Tami ja Sakke

 

Kävimme katsomassa Tamia huhtikuussa, ikää pari päivää vaille 10 kk. Se oli arviolta reilu 130 cm korkea. Tami on asunut vieroituksesta lähtien samanikäisen vuonohevosvarsan kanssa ja on menossa kesäksi orilaitumelle.

Tami 10kk

Tami orilaitumella 2008

 

Tami meni kesäksi 2008 orilaitumelle Pinsiöön kahdeksan muun oriin kanssa. Irtipäästäminen oli sujunut hyvin, ja rohkea nuorimies oli suinpäin juossut tutustumaan uusiin kavereihin. Lauma koostui vuotiaista ja kaksivuotiaista oreista ja viikon yhdessäolon jälkeen tunnelma oli leppoisa ja aikaa kulutettiin poikapainilla ja pikkujekuilla. Pojat saapuivat laitumen takaosasta aidalle tutustumaan vierailijoihin, niin saimme muutaman kuvan.

 

 
 


R.T. Kajaus on tarjolla jalostukseen.
Yhteydenotot omistajalle.

 
       


Etusivu | Ajankohtaista | Historia | Kilpailut
Suku | Linkit | Yhteystiedot | Vieraskirja
© Laura Leppäkorpi